ETUSIVU
TAKAISIN TAMMOIHIN

virtuaalihevonen / a sim game horse

Kasvuvaiheessa
Ei tarjolla jalostukseen


© Siiri K., klikkaa suuremmaksi


    Kasarmin Vikkoriina
punarautias suomenhevonen, tamma, säkäkorkeus 160cm, VH-67933
synt. 10.05.2009 (oma ikääntyminen); täyttänyt 4v. 26.11.2009
kasv. Fay / Kasarmitalli; om. Siiri K. / Joikujärven Suomenhevoset
koulutustaso helppo A, re 80cm: yleisratsastuspainotteinen

Ei näyttely- tai kilpameriittejä toistaiseksi


Taitaa olla ensimmäinen ja viimeinen kerta kun en saanutkaan moitteita ilmoittaessani lauantaisena syysaamuna talliporukalleni tarjonneeni jälleen kerran uudesta suomenhevosesta. Tokihan ilmeet olivat ikuistamisen arvoisia kun asiani sievästi ilmaisin, mutta vielä enemmän kaipasin kameraa ulottuvilleni kun kerroin suu vaahdoten itsessään millaisesta hevosesta olinkaan tarjonnut. Siinä jäivät niin aamukahvit puoliksi juomatta, pullat puoliksi syömättä ja suut avoimiksi; en kehdannut kuin vihjaista hieman huvenneesta budjetistamme, mutta luojan kiitos he eivät sitä edes vahvasti noteeranneet. Olenkohan vastuuton tallinomistaja? Epäilen vahvasti!

Noin viikko siitä kun olin ilmaissut kiinnostukseni uudesta suomalaislapsesta tämän kasvattajalle, sain perjantaipäivällä iloisen puhelinsoiton: olin jälleen uutta hevosta rikkaampi! Sain juuri ja juuri sovittua kasvattajan kanssa yhteisen päivämäärän jona tulisin varsaa vielä uudestaan katsomaan, sillä olin suorastaan pakahtua ilosta - kylläpä työntekijäni tästä vielä kuulisivatkin! Suljettuani puhelimen unohdin tyystin keskeneräisen työni ja harpoin talliin kuuluttaen varsin kantavalla äänellä heidän alkavansa valmistautua. "Mihin?", oli ensimmäinen kysymys. "Pöllöpäät", tuhahdin mielessäni mutta onnistuin lukitsemaan kieleni siltä ja suorastaan väristen mainostamaan kuinka meille nyt lopulta sitten tulisikin oikea supervarsa. Olihan tallissa jo useita muitakin hienolinjaisia hevosia, mutta tuskinpa yksi lisää olisi pahitteeksi - tällaisia ei kuitenkaan ihan joka päivä näe!

Muutaman päivän kuluttua istuin onnellisena autossani paluumatkalla Kasarmitallilta. Olin yllätyksekseni saanut kerättyä varsin mittavan kannustusjoukon mukaani hevosta katsomaan, sillä yleensä tällaisilla reissuilla saan matkata täysin yksin; liekö sitten juuri tämä hevonen se, minkä kaikki halusivat nähdä ensimmäisenä... Itsessään vierailu tilalla sujui silti moitteetta: minut ja porukkani toivotettiin lämpöisesti vastaan, paikkoja esiteltiin ja sain pienen luennon hevoskannastakin. Siitä olinkin enemmän kuin kiinnostunut, sillä kuuluihan Fayleen Kasarmitalli yhteen suurista suomalaissuosikeistani. Hetken rupateltuamme sain kuitenkin luvan nähdä uusimman hankintani: tokihan olin nähnyt niin kuvia, videoita kuin käynyt kerran aikaisemminkin tutustumassa tähän pikkuhevoseen, mutta nyt konkreettisesti sen omistajana - ainakin melkein. Olihan tamma aivan kuin muistelinkin, hyvin avoin ja sympaattinen suomenhevonen jolla oli mitä rehellisin luonne. Tuolloin hän oli noin kolmen, aloitellut pienesti ratsu-uraansa ja edistynyt komeasti: eihän tästä hevosesta saisi kuin jotakin hienoa aikaan.

Niinpä siis saapui Kasarmin Vikkoriina Joikulan hevospiiriin. Olin mainostanut tammaa erityisesti sen luonteen sekä suvunkin puolesta, enkä kyllä varmastikaan ollut valehdellut pätkääkään: "Riina" omaa upeat linjaukset eikä minulla ollutkaan sen vähempää kuin suuria suunnitelmia neitokaisen tulevaisuuden jalostusuralle. Siihen oli kuitenkin rutkasti aikaa tuolloin kun Vikkis-neiti asteli tallipihallamme ensimmäisen kerran, rauhallisesti mutta selvän uteliaana uudesta ympäristöstään. Eipä meillä ollut edes minkäänlaisia ongelmia saada tammaa tottumaan Joikujärven tiloihin, sillä Riina on aina ollut hirvittävän avarakatseinen uusia asioita kohtaan eikä se pistä pahakseen jos joutuu jotakin hänelle itselleen omituista kokeilemaan. Varsin epähevosmaista käytöstä, eikö? Niin minäkin olen moneen kertaan tuuminut.

Selvästi Faylee tietää kuinka nuoria hevosia käsitellään. Viiputin on mitä helpoin hevonen hoitaa sekä käsitellä niin arkisissa kuin erikoisimmissakin tilanteissa: kuten jo mainittua, se on melko utelias ja pyrkii kokeilemaan uusia asioita syvällä mielenkiinnolla, mikä on joskus sydäntäraastavan hellyyttävää. Vikkis on siis mitä mukavin tamma, oli tilanne millainen tahansa, sillä se varmasti pysyy rauhallisena mikäli ihminenkin näin tekee. Tamma on kyllä melko laumariippuvainen ja joskus sen kanssa joutuu maanittelemaan sekä käyttämään johtajantaitojaan aivan tosissaan, mutta kun Vikkiksen kanssa saa sovittua luottamussopimuksen, ei sitä helpolla rikki saakaan.

Kasarmitallilla oltiin ehditty aloitella pienesti ja varovaisesti Vikkiksen ratsutaipale, kun sen sitten hieman itselleni yllätyksellisesti hain Joikulaan. Kasvattajansa sanoja lainatakseni tamma on "ollut ratsuopissa nyt reilu vuoden ja kasvattajana tästä neidistä ei voi olla kuin ylpeä: niin tarmokas ja oppivainen Riina on luonteeltaan! Riina tekee aina parhaansa ja on ratsuna rehellinen ja kuuliainen. Askellajit Riinalla on vielä hieman nuoren hevosen touhotusta, mutta vanhempia katsellessa epäilemättä kypsemmällä iällä tälläkin neidillä löytyy oikein mallikas askellus." En voi kuin yhtyä, mutta korjatakseni vain viimeistä: tamma on ajan mittaan rauhoittunut valtavasti alkuinnostuksestaan ja liikkuu nykyisin todella kauniisti. Se on hyvin yhteistyökykyinen ja helppo ratsastaa niin aloittelijalla kuin kokeneellakin hevosihmisellä, joten se on hyvinkin monipuolinen ratsu. Voin suositella Vikkistä ihan kenelle vain, joten mikset sinäkin tulisi tutustumaan jo nyt?



  i. Vikkori KTK-II   ii. Aatun Ajo   iii. Nipottaja
  iie. Aatun Kauno
  ie. Pinnari   iei. Liftari
  iee. Pampula
  e. Juno   ei. Jupiter   eii. Piirron Apollo
  eie. Jules
  ee. Jekun Liina   eei. Jekkuri
  eee. Minttu-Liina


    Jälkeläiset & jalostusinfo
Kasarmin Vikkoriina ei ole tällä hetkellä tarjolla jalostukseen. Ensimmäiset jälkeläisensä se tulee saamaan kerättyään muutamia tuloksia kilparadoilta.

Ei jälkeläisiä toistaiseksi.


    Kilpakalenteri (merkittyinä vain voitot ja sijoitukset)

Ei tuloksia toistaiseksi.


© Siiri K., TIG & JK    virtuaalitalli / a sim game stable    kopiointi kielletty / please, do not copy