![]() ![]() © Hippola / Eero Perttunen, klikkaa suuremmaksi rautias suomenpienhevonen, ori, säkäkorkeus 145cm, VH-67509 synt. 16.04.2005 (oma ikääntyminen*); täyttänyt 3v. 16.04.2008 kasv. Laura J. / Wadelma; om. Siiri K. / Joikujärven Suomenhevoset koulutustaso helppo A, re 90cm: kouluratsastuspainotteinen Ei näyttely- tai kilpameriittejä toistaiseksi * Ikääntyy reaaliaikaisesti vuoteen 2009 jonka jälkeen linkin osoittama ikä lisätään hevosen reaalivuosiin ![]() Selaillessani erittäin vaaralliseksi muodostuneen tapani mukaan myynti-ilmoituksia paikallislehdestä joskus vuoden 2006 tienoilla, silmiini bongahti harvinaisen tutulta kuulostava nimi: Wadelma. Mieleeni muistuu heti miltä paikka näyttää, sillä olin siellä aikaisemmin ehtinyt jo vieraillakin - paha mennä sanomaan, mistä syystä, mutta mielenkiinnolla jatkoin ilmoituksen lukemista eteenpäin. Myynnissä oli tekstiin nojaten sekä puoliveri- että suomalaisvarsoja, jotkut aivan syntymättömiä ja jotkut vuotiaita tai vanhempia. Mielenkiinnosta ja kokeilunhalusta soitin annettuun numeroon ja kysäisin vuotiaasta pienhevosoriista, johon kasvattaja vastasi sen olevan yhä kaupan. Sovimme tapaavamme seuraavana päivänä, sillä tallin sijainti oli yllättävän lähellä omaani. Seuraavana aamuna heräsin ja muistin mitä olin tullutkaan tehneeksi. "Luoja", ajattelin pakastessani kimpsuja ja kampsuja laukkuuni; eihän minulla nyt mitään ostoaikeita tosissaan pitänyt olla! En tiedä miksi loppujen lopuksi edes lähdin katsomaan koko varsaa, olisinhan ihan hyvin voinut jäädä vain hoitelemaan tallin askareita kuten minä tahansa muuna päivänä ja ilmoittaa kasvattajalle etten tulekaan. Näin en kuitenkaan tehnyt, ja nyt myöhemmin pystyn jo muistelemaan asiaa varsin optimistiselta kannalta - mukaani tarttui lopulta pienhevonen, jonka kanssa on koettu varsinaisia koukeroita niin kotona kuin kilpailuissakin. Niinpä puolen päivän aikaan saavuin rämisevällä henkilöautollani tutulle tallipihalle. Huomioni kiinnittyi heti laitumella kevätauringossa telmiviin varsoihin ja niiden vierellä käyskenteleviin tammoihin - voiko oikeastaan enää hurmaavampaa näkyä ollakaan? Runollinen ajatuksenjuoksuni kuitenkin keskeytettiin brutaalisti pian jättimäisen koiran laukatessa jalkojani kohti - ilmeisesti ystävällisissä aikeissa ja omistajansa kannoillaan. Tunnistin naisen heti paikan pääjehuksi, Lauraksi, joksi hän lopulta esittäytyikin. Tervehdin häntä ja esittelin myös itseni; "Niin, sinähän tulitkin katsomaan meidän Epeliä?" Näinhän se, hymyilin hieman vaivaantuneena naisen johdattaessa minua kohti tallirakennusta. Hämärästä tallista kuului kovaa kopsetta ja pärskynää: astuimme sisään puoliksi avonaisesta ovesta ja käytävällä minua kohtasi näky, jota hädin tulen koskaan unohtamaan: pieni raudikko ori liinakoissa jouhissaan seisoi harottavin jaloin keskellä kahta riimunnarua hoitajansa yrittäessä epätoivoisesti harjata tämän turkkia edes hieman siistimpään olomuotoon. Sydämeni suli välittömästi katsellessani pikkuhevosen telmintää ja ilkikurista käytöstä: nyt todella ymmärsin, mistä varsa oli nimensä saanut. Kuunnellessani toisella korvalla kasvattajan kertomuksia orin taustasta, suvusta ja varmasta menestyksestä kilparadoilla, en voinut kuin huokaista väliin: "otan sen." Muutaman päivän kuluttua Wadelman Epeli seisoi tallipihalla korvat hörössä, pörhistellen ja ilmoitellen kovaäänisesti muille tulostaan. Näytin varmasti äärimmäisen tyytyväiseltä ja ylpeältä nököttäessäni riimunnarun toisessa päässä, sillä kuulen yhä tänäkin päivänä näiden vuosien jälkeenkin tästä maireasta pärstäkertoimesta. En voi kuin nauraa, sillä niin monet kerrat olen tullut kironneeksi "Epun" sen huonon käytöksen vuoksi: ori on ikivarsa, siitä ei pääse mihinkään, enkä aina ole leikkituulella kuten ei varmasti moni muukaan tallin kiireellisessä arjessa. Eppu on kuitenkin varsinainen piristeruiske joka saa sinut useimmiten hyvälle tuulelle, sillä tällä hevosella niin kutsuttuja "pahoja päiviä" on tuskin lainkaan; sillä on aina pilkettä silmäkulmassa ja kasapäin toimintaa omastakin takaa, joten hoitajan ei sellaiseen aivokapasiteettiaan tarvitse kuluttaa - sikäli mikäli on kiinnostunut esimerkiksi oriin jälkien siivoamisesta sen karkureissun jälkeen. Eppu tulee kasvattajalta, joka panostaa kouluratsastukseen. Luonnollisin vaihtoehto tällekin rasavillille oli mitä ilmeisimmin painottua sille puolelle, vaikka sitä alkuvaiheessa osattiin suuresti epäillä: koulutuksen aloitettuamme teimme vain itsellemme hallaa ja kaljuunnuimme repiessämme vähäisimpiäkin hiussuortuvia päistämme - eihän tämä kaistapää tule ikinä oppimaan mitään! En ole varma miten se sitten tapahtui, mutta jollakin ilveellä saimme koulutettua Epun helpon A:n tasolle, vaikka välillä tuntuukin hevosen veren vetävän esteradoille: ori rakastaa hyppäämistä, jota käytetäänkin lähinnä mielenvirkistyksenä ja mukavana vapaa-ajan harrastuksena, sillä tuskinpa tämä vauhtihirmu saavuttaisi kummempaa menestystä suuremmilla esteradoilla. Liikkeittensä puolesta Eppu on kuitenkin laatuluokkaa, ja jos eivät koulutuomarit ole esitykseemme tyytyväisiä, on papereissa usein ainakin maininta "kympin liikkeet". Ha, no siihenhän me koko ajan tähtäsimmekin, uskottelen epäonnistuneen kilpareissun jälkeen itselleni - huonolla menestyksellä. ![]()
![]() Jälkeläiset & jalostusinfo Wadelman Epeli ei ole tällä hetkellä tarjolla jalostukseen. Ensimmäiset astumisensa se tulee suorittamaan kerättyään muutamia tuloksia kilparadoilta. 01: 05.11.2006 sph-t. Elleni †, e. Nokikylän Enni ![]() Kilpakalenteri (merkittyinä vain voitot ja sijoitukset) KRJ-kouluratsastus - yht. 10 kpl. 17.04.2006 lk. helppo C, Heijastus, sija 5/45 21.04.2006 lk. helppo A, FSRa, sija 6/50 25.04.2006 lk. helppo A, Itä-Laakso, sija 7/50 27.10.2006 lk. helppo A, Rajattomuuden, sija 1/18 28.10.2006 lk. KN Special, hevoskilpailukeskus Icaros, sija 2/41 04.11.2006 lk. helppo A, Huvikumpula, sija 1/21 05.11.2006 lk. KN Special, Vainoharha, sija 1/13 07.11.2006 lk. helppo A, Jewel Ponies, sija 4/64 10.11.2006 lk. helppo A, Ponitalli Rakuuna, sija 4/30 18.11.2006 lk. KN Special, Eternal, sija 4/82 ERJ-esteratsastus - yht. 6 kpl. 14.04.2006 lk. 50-60cm, Rusviest, sija 1/40 14.04.2006 lk. 50-60cm, Heijastus, sija 5/30 14.04.2006 lk. 90cm, Heijastus, sija 5/30 18.04.2006 lk. 70-80cm, Devoto, sija 2/95 21.04.2006 lk. 40cm, Syke, sija 3/60 25.04.2006 lk. 100cm, Fanononé, sija 5/50 ![]() © Siiri K., TIG & JK virtuaalitalli / a sim game stable kopiointi kielletty / please, do not copy |