![]() Tervetuloa! Joikujärven Suomenhevoset - entinen Hiisilahden Suomenhevoset - näki päivänvalon jälleen kerran uudestaan elokuun seitsemäs vuonna 2009, kun omistaja tuli yht' äkkiä siihen tulokseen, ettei Geocitieksen lopulta nähdessään lopun niitä kaikkia hienolinjaisia suomenhevosia voinut vain jättää unohtumaan. Alkujaan tarkoituksena oli rakentaa pelkkä pieni kyhäelmä näiden nelijalkaisten pään päälle, mutta kuten lopputuloksesta voi nähdä, ei se aivan pieneen rähjään jäänytkään. Joikujärvi luotiin alkujaan vain epäaktiiviseksi kodiksi suomalaisilleni, mutta pian suuntaa kuitenkin haluttiin jo muuttaa: vanhojen hevosteni lisäksi talliin virtasi joukko uusia, jopa lyhytlinjaisia yksilöitä, jotka nyt kaikki näyttäytyvät kohtalaisen aktiivisesti kilparadoilla ja toimivat myös jalostuselämässä. Edelleenkään ei talli pyri muuhunlaiseen aktiviteettiin kuin hevostensa hyvinvointiin, kilpailuttamiseen ja laadukkaaseen kasvatustoimintaan: kilpatapahtumat ja vastaavat jätämme suosiolla muille. Mahdollisuuksien mukaan otamme aikanaan mukaan myös hoitajatoiminnan, mutta se onkin jo luku erikseen. Perusaatteemme on osaltamme tukea vanhalinjaisten suomenhevosten kantaa, saatavuutta, linjoja sekä arvostusta virtuaalimaailmassa: pyrimme parhaaseen mahdolliseen kasvatustulokseen panostetuilla hevosillamme, eikä entisaikojen varsinaista massatehtailua enää harrasteta - valitettavaa sanoa, että hevoset tuolloin todella olivat melko aktiivisessa siitoskäytössä josta johtuen niillä on jälkeläisiä hyvinkin paljon ja monella suunnalla. Avainsanana toiminnassamme pidämme laatua, joten mikäli koet itsesi suomalaisten ystäväksi ja arvostat hyvinvoivaa, tervettä ja hienoa hevosta: tervetuloa tutustumaan Joikujärveen tarkemmin!
![]() © Siiri K., TIG & JK virtuaalitalli / a sim game stable kopiointi kielletty / please, do not copy |